Supsautus - kokeellista runouttain

Laulan vehkeistä ja miehestä

2009-01-06T23:45:00.002+02:00

Arvoisahkot lukijani,

julkaisen tänne muuan käännöksen, jonka teimme kollegani T. N.:n kanssa taannoin ollessamme työpaikan enempi tahi vähempi tylsässä koulutustilaisuudessa. Koulutus meni toisesta korvasta ulos saman tien, mutta syntyipä yhteen maailmankirjallisuuden helmeen, Rooman kansalliseepokseen Aeneikseen uusi ja moderni suomenkielisen käännöksen alku. Ote on ensimmäisen kirjan alusta, tehkää niin hyvin:

Laulan vehkeistä ja miehestä,
joka kohtalon pakolaisena Troian rannoilta
ensimmäisenä Italiaan ja
Lavinian hietikoille saapui,
pitkän reissun rähjäämänä,
paeten kyltymättömän Junon vihaa,
käyden lukemattomia kahakoitakin,
kunnes perusti kaupungin,
ja sieti sisässään Latiumin jumalat,
oli sekä Latinumin ylhäisön siemen
että Rooman korkean paalutuksen.

Arma virumque cano, Troiae qui primus ab oris
Italiam, fato profugus, Laviniaque venit
litora, multum ille et terris iactatus et alto
vi superum saevae memorem Iunonis ob iram;
multa quoque et bello passus, dum conderet urbem,
inferretque deos Latio, genus unde Latinum,
Albanique patres, atque altae moenia Romae.

Tavernassa

2008-05-22T15:42:00.004+03:00

Arvoisahko lukijainkunta,

vaitonaisuuteni on ollut sangen pitkä, mutta jälleen on tämä raastava aikakausi päätöksessään, kohtasi se surman tänä alkukesäisenä päivänä. Suureks' suruksenne olen käänneskellyt keskiaikaista latinankielistä rallatusrunoutta(älkäätten hirttäkö minua tämän nimityksen johdosta, suutain vain pieksän), nimittäin keskiaikaisesta kokoelmasta "Carmina Burana" on kyse. Käänsin tuosta kyseisestä kokoelmasta, johon pohjautuen Carl Orf sävelsi teatterikantaattinsa, osion nimeltään "In taberna quando sumus". Käännöksen alla on myös varsinainen teksti, jonka sävyn yritin säilyttää eritoten mitä mainioimpien riimien osalta. Lukekaa vaikka Orfin sävelten tahdisssa, siitä saa mukavaa taustamusiikkia ja kenties pääsee tunnelmaan. Rattoisia lueskeleskenteluhetkiä, ystäväiset:

Tavernassa

Tavernassa ollessamme,
älkäämme säälikö maallistamme,
vaan rientäkäämme karkeloon,
mi saa hikikarpaloon.
Mitä tapahtuu tavernassa,
missä raha on arvossansa,
on tarpeen, kun kysytään,
kuulla, jos vastamaan jään.

Eräs pelaa, toinen juo,
muuan rötvästelylle aikaa suo;
vaan ken peliin pitkään ryhtyy,
palttoottomiin pian yhtyy,
saa siellä eräs vaateparren,
toinen säkin peitoksi varren.
Siellä kukaan ei pelkää kuolemaa,
vaan arvalla juhlistaa viinin jumalaa.

Ensimmäinen viininmyyjälle,
vapautetut juovat tälle,
kerran juovat puolesta vangittujen,
sitten puolesta elävien,
neljästi kaikille kristityille,
viidesti rehdeille kuoleville,
kuudesti hupakoista,
seitsemästi maantierosmoista.

Kahdeksasti veljist' taantumuksen,
yhdeksästi munkeista hajaannuksen,
kymmenesti vuoksi merikarhujen,
yhdestitoista riitapukarien,
kaksitoista kertaa katuville,
kolmestitoista suunnannäyttäjille,
yhtä monta paaville kuin kuninkaalle vain,
juovat kaikki vailla huolta kourasta lain.

Juo rakastajar, juo rakastaja vainen,
juo sotilas, juo sielunpaimen,
juo miekkonen, juo naikkonen,
juo renki kera piikasen,
juo työteliäs, juo velttokin,
juo valkoinen, juo tummakin,
juo vakaa, juo holttio,
juo järkevä, juo torvelo.

Juo köyhä ja kipeä,
juo henkipatto ja hän vailla nimeä,
juo poika, juo seniili,
juo piispa ja dekaani,
juo sisar, juo veli nuori,
juo mummu, juo äitimuori,
juo tuo, juo mies toinenkin,
juovat sadat, juovat tuhannetkin.

Tokkopa kuusisataa lanttia
riittävät, kun täynnä kanttia
juovat kaikki suunnattomasti.
Juokoot mielinmäärin kaikki iloisasti,
ja näin kaikki kansat meitä moittivat,
ja taskuimme pohjat polttavat.
Meitä parjaavat nolattakoot
ja oikeudetta kirjoissa mainittakoot.

In taberna quando sumus
non curamus quit sit humus,
sed ad ludum properamus,
cui semper insudamus.
Quid agatur in taberna,
ubi nummus est pincerna,
hoc est opus ut queratur,
si quid loquar, audiatur.

Quidam ludunt, quidam bibunt,
quidam indiscrete vivunt.
Sed in ludo qui morantur,
ex his quidam denudantur
quidam ibi vestiuntur,
quidam saccis induuntur.
Ibi nullus timet mortem
sed pro Baccho mittunt sortem.

Primo pro nummata vini,
ex hac bibunt libertini;
semel bibunt pro captivis,
post hec bibunt pro captivis,
quater pro Christianis cunctis,
quinquies pro fidelibus defunctis,
sexies pro sororibus vanis,
septies pro militibus silvanis.

Octies pro fratribus perversis,
nonies pro monachis dispersis,
decies pro navigantibus,
undecies pro discordantibus,
duodecies pro penitentibus,
tredecies pro iter agentibus.
Tam pro papa quam pro rege
bibunt omnes sine lege.

Bibit hera, bibit herus
bibit miles, bibit clerus,
bibit ille, bibit illa,
bibit servus, cum ancilla,
bibit velox, bibit piger,
bibit albus, bibit niger,
bibit constants, bibit vagus,
bibit rudis, bibit magus.

Bibit pauper et egrotus,
bibit exul et ignotus,
bibit puer, bibit canus,
bibit presul et decanus,
bibit soror, bibit frater,
bibit anus, bibit mater,
bibit ista, bibit ille
bibunt centum, bibunt mille.

Parum sexcente nummate
Durant, cum immoderate
bibunt omnes sine meta.
Quamvis bibant mente leta,
sic nos rodunt omnes gentes,
et sic erimus egentes.
Qui nos rodunt confundantur
et cum iustis non scribantur.

Vanha huhuileva

2008-01-20T12:46:00.000+02:00

Hei, lukijaiseni,

miltei kaksi kuukautta on kulunut sitten edellisen kirjoitukseni. Jälleen kerran elämä on kantanut tuulillaan siipiäin lentämään sinne tänne, mutta nyt on taas uusi runonen syntynyt muusain innoituksella Teille. Tämänkertainen on nonsensehko ruono, omaa nonsenseani kutsun nonsense-ponsenseksi halpahintaisen sanaleikin muodostaakseni. Teknisistä yksityiskohdista mainittakoon, että tuttu jambimitta on tässäkin käytössä, lisäksi abab-riimirakenne kahdessa ensimmäisessä säkeistössä ja viimeisessä aabb-riimitys. Hyvää uutta vuotta 2008 ja mitä auvoisampia lukemiskotvasia:)!

Hän katsoo ulos pihamaalle,
huuhkajan kuulee huhuuntuvan,
tunteelle menee pelokkaalle,
ei tukka tunnu lakoontuvan.

Helmoihin äidin juoksee karkuun,
niin hakee turvaa pelkohonsa,
ja rauhass' saapuu pojan parkuun
lohtuisa hymy nupullansa.

Nyt äiti sanoo hyssyn-hyssyn,
rauhoittaa suukoin villamyssyn,
tokaisee, ettei vanhaan huhuilevaan
syyt' ole katsoa kammollaan.

Ei koko kaupungissa...

2007-12-09T16:04:00.000+02:00

Lukijaiseni,

kuinka hiekkakiteet ovatkaan taas vilistäneet tiimalasissa sitten viimeisimmän tekstin. Jotenkin kaiken muun kiireen, hektisyyden ja elämäin melskeiden ohessa ajalla on taipumus kulua niin nopeasti, että jo kohta huomaa olevansa vanha, väsynytkin.

Kuitenkin nyt viimein olen päässyt tähän kirjoittamisvaiheeseen, ja lisään tänne iloksenne tahi mielipahaksenne(kukin reagoikoon tyylillään) ensimmäistä kertaa käännösrunoutta. Kyseessä on roomalaisen epigrammirunoilija Martialiksen runo 1,73(1. kirja, runo 73). Lukekaatten innolla, autuushurmauksella:

Ei koko kaupungissa ole ketään,
joka vaimoosi, Maecilianus, edes kopeekoitta koskisi,
vaikka se olisi sallittua: mutta nyt vartion määrättyäsi
on hänellä rynkytteleväisten rysä: olet viisas mies.

Nullus in urbe fuit tota qui tangere vellet
uxorem gratis, Maeciliane, tuam,
dum licuit: sed nunc positis custodibus ingens
turba fututorum est: ingeniosus homo es.

Ei unohtaa voi sydän maata

2007-11-26T13:23:00.000+02:00

Hei kotvasta aikaa, arvoisat lukijaiseni,

on tosiaankin jälleen päässyt ajanvyyhti viereksimään sinne sun tänne viime kirjoitukseni jälkeen. Taustalla ovat, kuten niin usein, opiskelukiireet ja muutakin tuotantoa täytyy ehtiä kirjoittelemaan kuin mitä täällä palstasellani julkaisen. Tämän kertainen ruono on muodoltaan erikoisehko, siinä jokaisessa säkeistössä on peräkkäin trokee, daktyyli ja vielä kaksi trokeeta, yhteensä siis kolme trokeeta ja yksi daktyyli. Lämmittäköön runosen kieli talvisia iltojanne:

Tästä hetkestä Sinä uuvut,
olet kaukana viereltäni,
mutta luokseni sanoin saavut,
löydyt liekistä sisimpäni:

Sinne kasvoit sa hipihiljaa,
vartuit valoksi sydämeeni,
ryhdyin sieluas rakastamaan,
annoin silmäsi löytää tieni.

Kukaan riistää ei multa saata
noita hetkiä, enkelini,
eikä unohtaa voi sydän maata,
jolle laskin ma rakkauteni.

Yllämme taivahan himmyt hämy

2007-11-03T15:45:00.000+02:00

Hei, lukijaiseni,

pitkä tovi on vierähtänyt sitten viime ruonosen. Viime viikot ovat olleet sangen kiireisiä johtuen tentti- ja opiskelukiireistä, mutta teen jatkossakin parhaani, jotta uutta tuotantoa syntyisi iloksenne tahi suruksenne. Yllättävää on ollut toissapäivänä saamani tieto siitä, että muuan runosein on julkaistu Yleisradion järjestämän "Rakkaudennukkaa"-runokilpailun samannimisessä kilpailuantologiassa. Kiitän kaikkia ystäviä tuesta ja luottamuksesta oman epävarman luontoni horjuessa.

Tänään tarjoan teille sonetin, 14 säettä, neljä säkeistöä. Riimirakenne on abba-abba-cde-cde, säkeiden mittana vuorottelevat peräkkäin kaksi daktyyliä ja kaksi trokeeta. Marraskuista maalailua kaikille, nauttikaatten!

Silloin ma runoni hälle lausuin
yllämme taivahan himmyt hämy.
Tähtien katseessa lemmyt sävy,
sydämein sinkosi tulten lauluin.

Katseensa kauaksi surun peittoi,
vastasi sydämein: kutsun kuulen.
Kuutamo siltana hymyhuulen,
hetki jo rakkautta kohden taittoi.

Tyynellä rannalla kaisla uinui,
lipuivat laineet jo untuviinsa,
lähestyi taivaskin tähtösillä.

Syliin kuin unessa päänsä painui,
rakkauden rauha jo unelmiinsa;
helmillä välkkyi hän lämpöisillä.

Loiskuu lokakuu

2007-10-20T17:45:00.000+03:00

Lukijaisein,

lieneekin ollut jo aikakin raapaista kokoon sananen -tahi toinenkin- lokakuusta, joka jo kotvan aikaa on ollut täällä ilonamme, rikastuttamassa autereista arkeamme ihastuttavilla tunnelmillaan, säillään ja ilmiöillään. Tämän kertainen ruono leikittele alliteraatiolla alvariinsa aloittaen, nauttikaatten naureskellenkin siitä tok'.

Miltei loskaa loiskuu lokakuu,
vielä vävähtävät värit väsyneet,
lehdet koivujen koreilevat konnuillaan;
syyskö synnyttää jo loppuaan?

Hipihiljaa hiiren lailla
kuiskivat kuuset kutsujaan,
lintulaudan lauluset
polttavat poissaolollaan:
marraskuussa maakin mahtaa
lokakuuta haikailla vuorostaan.

Poissa aika korvaamaton

2007-10-10T17:13:00.000+03:00

Tervehdys jälleen, armaat lukijat,

syksy on edennyt pitkälle lokakuuhun, valo on käynyt harvemmaksi, suorastaan haikeaksi muistoksi kesästä. On aika tunnelmoida kynttiläin väräjävien liekkien pehmeässä valossa, tumman syksyisen tähtitaivaan alla tai vaahteranlehtien värjäämien metsien poluilla syysiltaisin. Tässä teille runoke syysillan ratoksi. Muotoseikkoina mainittakoon runon olevan jambista tetrametriä ja noudattavan aabbcc-riimirakennetta. Tällä kertaa mitan pitäisi olla kutakuinkin kohdallaan. Monissa säkeissä on suomen hieman jambille hankalan painollisuuden vuoksi käytetty vanhaa suomalaisen runouden kikkaa käyttää esim. kolmitavuisen sanan toista vähintään keskipitkää tavua ensimmäisenä painollisena tavuna. Lukekaatten rauhassa:

Yllättäin astuu pimeys ylle,
avoinna olen syleilylle,
hymyilet huulin hellin, rakkain,
jo suru uupuneena lakkain
asteittain avaa lämmön syvän,
ja tuntee liekin lämmöstyvän

Suruisin siivin kulje emme,
niin kantaa kauas lempeytemme,
pienoisen hetken sinuun luotan,
sisimpään rauhan haaveen tuotan,
vaikk' annoit valheen rakkautesi,
jo tunnen toden sydämesi

En runopoikas' ole armas,
rakkautes' aina petos karvas,
vain ohi kiitää kiintymykses,
on rakkausleikki huvitukses,
rakastais toinen ikuisuuden,
vain sinä hylkäät vuoksi uuden

Ja päästä monen unhon vuoden,
muistatpa yksin tuskaa juoden
rakkauden kesää kaunehintas,
mi nytpä särkee kylmän rintas:
kosk' kaipaus onkin loppumaton,
poiss' iäks' aika korvaamaton

On yllä uinuvain peltojen

2007-10-03T16:39:00.000+03:00

Arvoisat lueskelijani,

tämän kertainen runoke on jälleen epämääräisehkössä muodossa. Kokeilin nyt vaihteeksi säkeistöihin abab-riimirakennetta, ja lopputuloksena syntyi alla maleksiva raapustus. Olen mielessäni leikitellyt palstaseni tulevaisuutta ajatellen sonetilla, joten ehkäpä sellaistakin sopivan inspiraation sattuessa on luvassa. "Laura" petrarcalaisittain on tosin tällä haavaa hukassa, mutta aina sitä sonetin verran rakastaa "metsää ja maailmaa" leinolaisittain. Hyviä lueskeleskenteluhetkiä:

On yllä uinuvain peltojen
värejä kätösten koskettaa,
kellerrys raukea ilmojen,
väristen huokuvi kaunis maa

Jo syksy kullatun maiseman
niin täynnä sävyjä haikeita,
hunnuttaa aamunkin avaran,
toteuttaa vuosien jakeita

Taivaskin niin harmaa hymähtää,
pilviltä kuin reunat uupuvat,
hiljaisuus maisemaa silittää,
ja pienet lintuset lirkkuvat

Syssyn sävel

2007-09-25T12:54:00.000+03:00

Olipahan lisättynä Syssyhyn Säveltä,
kuulinpa siitäkin jo taannoin häneltä:
On Sävel kuulemma pienoinen matonen,
pinnalta siloinen, äänessään rakonen.
Lapainen matonen poistukoon läheltä!

Taas limerikkiä, arvoisat lukijat, tällä kertaa kolmipolvisehkossa muodossa: mahdolliset virheet pidätetään, kenties niistä pidetäänkin.

Supsautus

2007-09-20T15:42:00.000+03:00

Hei, arvoisat lukijani,

joiden olemassaolo on oleva mitä suurin mysteeri!

Tänään on avattu tämä Supsautus-niminen blogini, verkkokolumnini, pakinani -tahi miksi sitä kukin haluaakaan kutsua-, johon aion avautua mitä erinäisimmistä aiheista runojen muodossa. Runoissa saattaa esiintyä sekä mitallisia, että mitattomia virityksiä ihan sen mukaan, mitä milloinkin kirjoittajakollon ajukoppaan ilmaantuu. Välillä siis limerikkiä, toisinaan taas sonettia ja sanoja trokeesta, käynee varmaan kokeesta(ja kyllä, riimejäkin harjoitan, pahoittelen).

Eräällä Internetin keskustelupalstalla muuan palstan jäsen leikitteli sanoilla päätyen sellaiseen, että huono runo=ruono. Näin ollen täällä esiintyvät kirjoitukset ovat mitä suuremmassa määrin varmasti ruonoja, antaen tällä tavoin lausuttuani myös pienen mahdollisuuden itseironiallekin.

Lopetan johdantotekstin tähän pieneen limerikkiin, tämän palstain ensitikkiin:

Tänne kirjoittamisesta ei olisi hyvä laistaa,
esittää näin velttoilevaa kaistaa.
Sen sijaan lukijaa olis' ajoittain mukava viihdyttää,
teksteillä naururyppyjä silmiin kiherryttää.
Ja vierahat voisivat toistekin sanojain maistaa.