Laulan vehkeistä ja miehestä

Arvoisahkot lukijani,

julkaisen tänne muuan käännöksen, jonka teimme kollegani T. N.:n kanssa taannoin ollessamme työpaikan enempi tahi vähempi tylsässä koulutustilaisuudessa. Koulutus meni toisesta korvasta ulos saman tien, mutta syntyipä yhteen maailmankirjallisuuden helmeen, Rooman kansalliseepokseen Aeneikseen uusi ja moderni suomenkielisen käännöksen alku. Ote on ensimmäisen kirjan alusta, tehkää niin hyvin:

Laulan vehkeistä ja miehestä,
joka kohtalon pakolaisena Troian rannoilta
ensimmäisenä Italiaan ja
Lavinian hietikoille saapui,
pitkän reissun rähjäämänä,
paeten kyltymättömän Junon vihaa,
käyden lukemattomia kahakoitakin,
kunnes perusti kaupungin,
ja sieti sisässään Latiumin jumalat,
oli sekä Latinumin ylhäisön siemen
että Rooman korkean paalutuksen.

Arma virumque cano, Troiae qui primus ab oris
Italiam, fato profugus, Laviniaque venit
litora, multum ille et terris iactatus et alto
vi superum saevae memorem Iunonis ob iram;
multa quoque et bello passus, dum conderet urbem,
inferretque deos Latio, genus unde Latinum,
Albanique patres, atque altae moenia Romae.

Tavernassa

Arvoisahko lukijainkunta,

vaitonaisuuteni on ollut sangen pitkä, mutta jälleen on tämä raastava aikakausi päätöksessään, kohtasi se surman tänä alkukesäisenä päivänä. Suureks' suruksenne olen käänneskellyt keskiaikaista latinankielistä rallatusrunoutta(älkäätten hirttäkö minua tämän nimityksen johdosta, suutain vain pieksän), nimittäin keskiaikaisesta kokoelmasta "Carmina Burana" on kyse. Käänsin tuosta kyseisestä kokoelmasta, johon pohjautuen Carl Orf sävelsi teatterikantaattinsa, osion nimeltään "In taberna quando sumus". Käännöksen alla on myös varsinainen teksti, jonka sävyn yritin säilyttää eritoten mitä mainioimpien riimien osalta. Lukekaa vaikka Orfin sävelten tahdisssa, siitä saa mukavaa taustamusiikkia ja kenties pääsee tunnelmaan. Rattoisia lueskeleskenteluhetkiä, ystäväiset:

Tavernassa

Tavernassa ollessamme,
älkäämme säälikö maallistamme,
vaan rientäkäämme karkeloon,
mi saa hikikarpaloon.
Mitä tapahtuu tavernassa,
missä raha on arvossansa,
on tarpeen, kun kysytään,
kuulla, jos vastamaan jään.

Eräs pelaa, toinen juo,
muuan rötvästelylle aikaa suo;
vaan ken peliin pitkään ryhtyy,
palttoottomiin pian yhtyy,
saa siellä eräs vaateparren,
toinen säkin peitoksi varren.
Siellä kukaan ei pelkää kuolemaa,
vaan arvalla juhlistaa viinin jumalaa.

Ensimmäinen viininmyyjälle,
vapautetut juovat tälle,
kerran juovat puolesta vangittujen,
sitten puolesta elävien,
neljästi kaikille kristityille,
viidesti rehdeille kuoleville,
kuudesti hupakoista,
seitsemästi maantierosmoista.

Kahdeksasti veljist' taantumuksen,
yhdeksästi munkeista hajaannuksen,
kymmenesti vuoksi merikarhujen,
yhdestitoista riitapukarien,
kaksitoista kertaa katuville,
kolmestitoista suunnannäyttäjille,
yhtä monta paaville kuin kuninkaalle vain,
juovat kaikki vailla huolta kourasta lain.

Juo rakastajar, juo rakastaja vainen,
juo sotilas, juo sielunpaimen,
juo miekkonen, juo naikkonen,
juo renki kera piikasen,
juo työteliäs, juo velttokin,
juo valkoinen, juo tummakin,
juo vakaa, juo holttio,
juo järkevä, juo torvelo.

Juo köyhä ja kipeä,
juo henkipatto ja hän vailla nimeä,
juo poika, juo seniili,
juo piispa ja dekaani,
juo sisar, juo veli nuori,
juo mummu, juo äitimuori,
juo tuo, juo mies toinenkin,
juovat sadat, juovat tuhannetkin.

Tokkopa kuusisataa lanttia
riittävät, kun täynnä kanttia
juovat kaikki suunnattomasti.
Juokoot mielinmäärin kaikki iloisasti,
ja näin kaikki kansat meitä moittivat,
ja taskuimme pohjat polttavat.
Meitä parjaavat nolattakoot
ja oikeudetta kirjoissa mainittakoot.


In taberna quando sumus
non curamus quit sit humus,
sed ad ludum properamus,
cui semper insudamus.
Quid agatur in taberna,
ubi nummus est pincerna,
hoc est opus ut queratur,
si quid loquar, audiatur.

Quidam ludunt, quidam bibunt,
quidam indiscrete vivunt.
Sed in ludo qui morantur,
ex his quidam denudantur
quidam ibi vestiuntur,
quidam saccis induuntur.
Ibi nullus timet mortem
sed pro Baccho mittunt sortem.

Primo pro nummata vini,
ex hac bibunt libertini;
semel bibunt pro captivis,
post hec bibunt pro captivis,
quater pro Christianis cunctis,
quinquies pro fidelibus defunctis,
sexies pro sororibus vanis,
septies pro militibus silvanis.

Octies pro fratribus perversis,
nonies pro monachis dispersis,
decies pro navigantibus,
undecies pro discordantibus,
duodecies pro penitentibus,
tredecies pro iter agentibus.
Tam pro papa quam pro rege
bibunt omnes sine lege.

Bibit hera, bibit herus
bibit miles, bibit clerus,
bibit ille, bibit illa,
bibit servus, cum ancilla,
bibit velox, bibit piger,
bibit albus, bibit niger,
bibit constants, bibit vagus,
bibit rudis, bibit magus.

Bibit pauper et egrotus,
bibit exul et ignotus,
bibit puer, bibit canus,
bibit presul et decanus,
bibit soror, bibit frater,
bibit anus, bibit mater,
bibit ista, bibit ille
bibunt centum, bibunt mille.

Parum sexcente nummate
Durant, cum immoderate
bibunt omnes sine meta.
Quamvis bibant mente leta,
sic nos rodunt omnes gentes,
et sic erimus egentes.
Qui nos rodunt confundantur
et cum iustis non scribantur.

Vanha huhuileva

Hei, lukijaiseni,

miltei kaksi kuukautta on kulunut sitten edellisen kirjoitukseni. Jälleen kerran elämä on kantanut tuulillaan siipiäin lentämään sinne tänne, mutta nyt on taas uusi runonen syntynyt muusain innoituksella Teille. Tämänkertainen on nonsensehko ruono, omaa nonsenseani kutsun nonsense-ponsenseksi halpahintaisen sanaleikin muodostaakseni. Teknisistä yksityiskohdista mainittakoon, että tuttu jambimitta on tässäkin käytössä, lisäksi abab-riimirakenne kahdessa ensimmäisessä säkeistössä ja viimeisessä aabb-riimitys. Hyvää uutta vuotta 2008 ja mitä auvoisampia lukemiskotvasia:)!

Hän katsoo ulos pihamaalle,
huuhkajan kuulee huhuuntuvan,
tunteelle menee pelokkaalle,
ei tukka tunnu lakoontuvan.

Helmoihin äidin juoksee karkuun,
niin hakee turvaa pelkohonsa,
ja rauhass' saapuu pojan parkuun
lohtuisa hymy nupullansa.

Nyt äiti sanoo hyssyn-hyssyn,
rauhoittaa suukoin villamyssyn,
tokaisee, ettei vanhaan huhuilevaan
syyt' ole katsoa kammollaan.

Ei koko kaupungissa...

Lukijaiseni,

kuinka hiekkakiteet ovatkaan taas vilistäneet tiimalasissa sitten viimeisimmän tekstin. Jotenkin kaiken muun kiireen, hektisyyden ja elämäin melskeiden ohessa ajalla on taipumus kulua niin nopeasti, että jo kohta huomaa olevansa vanha, väsynytkin.

Kuitenkin nyt viimein olen päässyt tähän kirjoittamisvaiheeseen, ja lisään tänne iloksenne tahi mielipahaksenne(kukin reagoikoon tyylillään) ensimmäistä kertaa käännösrunoutta. Kyseessä on roomalaisen epigrammirunoilija Martialiksen runo 1,73(1. kirja, runo 73). Lukekaatten innolla, autuushurmauksella:

Ei koko kaupungissa ole ketään,
joka vaimoosi, Maecilianus, edes kopeekoitta koskisi,
vaikka se olisi sallittua: mutta nyt vartion määrättyäsi
on hänellä rynkytteleväisten rysä: olet viisas mies.

Nullus in urbe fuit tota qui tangere vellet
uxorem gratis, Maeciliane, tuam,
dum licuit: sed nunc positis custodibus ingens
turba fututorum est: ingeniosus homo es.

Ei unohtaa voi sydän maata

Hei kotvasta aikaa, arvoisat lukijaiseni,

on tosiaankin jälleen päässyt ajanvyyhti viereksimään sinne sun tänne viime kirjoitukseni jälkeen. Taustalla ovat, kuten niin usein, opiskelukiireet ja muutakin tuotantoa täytyy ehtiä kirjoittelemaan kuin mitä täällä palstasellani julkaisen. Tämän kertainen ruono on muodoltaan erikoisehko, siinä jokaisessa säkeistössä on peräkkäin trokee, daktyyli ja vielä kaksi trokeeta, yhteensä siis kolme trokeeta ja yksi daktyyli. Lämmittäköön runosen kieli talvisia iltojanne:

Tästä hetkestä Sinä uuvut,
olet kaukana viereltäni,
mutta luokseni sanoin saavut,
löydyt liekistä sisimpäni:

Sinne kasvoit sa hipihiljaa,
vartuit valoksi sydämeeni,
ryhdyin sieluas rakastamaan,
annoin silmäsi löytää tieni.

Kukaan riistää ei multa saata
noita hetkiä, enkelini,
eikä unohtaa voi sydän maata,
jolle laskin ma rakkauteni.