Ei unohtaa voi sydän maata

Hei kotvasta aikaa, arvoisat lukijaiseni,

on tosiaankin jälleen päässyt ajanvyyhti viereksimään sinne sun tänne viime kirjoitukseni jälkeen. Taustalla ovat, kuten niin usein, opiskelukiireet ja muutakin tuotantoa täytyy ehtiä kirjoittelemaan kuin mitä täällä palstasellani julkaisen. Tämän kertainen ruono on muodoltaan erikoisehko, siinä jokaisessa säkeistössä on peräkkäin trokee, daktyyli ja vielä kaksi trokeeta, yhteensä siis kolme trokeeta ja yksi daktyyli. Lämmittäköön runosen kieli talvisia iltojanne:

Tästä hetkestä Sinä uuvut,
olet kaukana viereltäni,
mutta luokseni sanoin saavut,
löydyt liekistä sisimpäni:

Sinne kasvoit sa hipihiljaa,
vartuit valoksi sydämeeni,
ryhdyin sieluas rakastamaan,
annoin silmäsi löytää tieni.

Kukaan riistää ei multa saata
noita hetkiä, enkelini,
eikä unohtaa voi sydän maata,
jolle laskin ma rakkauteni.