Poissa aika korvaamaton

Tervehdys jälleen, armaat lukijat,

syksy on edennyt pitkälle lokakuuhun, valo on käynyt harvemmaksi, suorastaan haikeaksi muistoksi kesästä. On aika tunnelmoida kynttiläin väräjävien liekkien pehmeässä valossa, tumman syksyisen tähtitaivaan alla tai vaahteranlehtien värjäämien metsien poluilla syysiltaisin. Tässä teille runoke syysillan ratoksi. Muotoseikkoina mainittakoon runon olevan jambista tetrametriä ja noudattavan aabbcc-riimirakennetta. Tällä kertaa mitan pitäisi olla kutakuinkin kohdallaan. Monissa säkeissä on suomen hieman jambille hankalan painollisuuden vuoksi käytetty vanhaa suomalaisen runouden kikkaa käyttää esim. kolmitavuisen sanan toista vähintään keskipitkää tavua ensimmäisenä painollisena tavuna. Lukekaatten rauhassa:

Yllättäin astuu pimeys ylle,
avoinna olen syleilylle,
hymyilet huulin hellin, rakkain,
jo suru uupuneena lakkain
asteittain avaa lämmön syvän,
ja tuntee liekin lämmöstyvän

Suruisin siivin kulje emme,
niin kantaa kauas lempeytemme,
pienoisen hetken sinuun luotan,
sisimpään rauhan haaveen tuotan,
vaikk' annoit valheen rakkautesi,
jo tunnen toden sydämesi

En runopoikas' ole armas,
rakkautes' aina petos karvas,
vain ohi kiitää kiintymykses,
on rakkausleikki huvitukses,
rakastais toinen ikuisuuden,
vain sinä hylkäät vuoksi uuden

Ja päästä monen unhon vuoden,
muistatpa yksin tuskaa juoden
rakkauden kesää kaunehintas,
mi nytpä särkee kylmän rintas:
kosk' kaipaus onkin loppumaton,
poiss' iäks' aika korvaamaton